Aarno Laitinen kirjoitti hyvin?

Luin Aarno Laitisen 21.12.2007 kolumnin Iltalehdestä ja kummallisesti totesin itsekseni, että mieshän kirjoitti hyvin. En taida sen kummemmin kommentoida, kuin että pohjustukseksi kannattaa lukaisa vanha englanninkielinen kirjoitukseni The New-Untouchables.

Allekirjoittaisin kaiken mitä Aarno kirjoituksessaan mainitsee, vaikken heti sota-ajan jälkeen ollutkaan elossa. Olen pienen elämäni aikana kuitenkin itsekin nähnyt juuri tämänsuuntaista kehitystä.

Aarnon kirjoitus tässä:

Me pullamössölapset
21.12.2007 23:02

En ymmärrä, miksi nykynuoria on ryhdytty pilkkaamaan pullamössösukupolveksi. Alkuperäinen pullamössösukupolvihan olemme me, sodan aikana syntyneet.

Pulamössölle löytyy kunniallinen selitys. Olin viisivuotias, kun sain ensimmäisen kerran maistaa karamellia. Vanhassa Messuhallissa oli jokin tapahtuma, jossa arvottiin pieniä makeispusseja ja me lapset pääsimme tutustumaan kovakuoriseen, hillotäytteiseen karamelliin.

Makeiset korvasi sitä ennen pullamössö. Kahviin mössättiin äidin leipomaa pullaa, sokeria ja kermaa. Sitäkin syötiin säästeliäästi, sillä kahvi ja sokeri olivat pitkään kortilla. Nykynuoret tuskin edes tietävät, mitä on pullamössö, eivätkä heidän äitinsä, nämä uupuneet ura- ja tasa-arvonaiset osaa enää leipoa. Pullan tuoksu on suurimmalle osalle täysin tuntematon.

Vuosiin en ole nähnyt enää lapsia yksinään perheen ruokaostoksilla. Lapsilla ei voi enää teettää mitään arkisia askareita. Me helsinkiläislapset kadehdimme 50-luvun espoolaiskoululaisia, jotka muiden maalaisten tapaan saivat joka syksy kaksi päivää perunannostolomaa.

Lapset olivat silloin yleistä työvoimaa ilman että siinä nähtiin mitään pahaa. Vieläkin huomaa eduskunnan uima-altaassa sen, että Keskustan kansanedustajat ovat ylivoimaisesti huonoimpia uimareita, sillä ei heillä ollut lapsena aikaa sellaiseen turhuuteen kuin uimarannoilla vetelehtimiseen. Heitä käytettiin kotitiloilla lapsityövoimana.

Hyviä hiihtäjiä he kyllä ovat, sillä kouluun piti hiihtää, kun siihen aikaan ei lapsia viety susien ja karhujen pelossa taksilla kouluun.

Talven kohokohtia oli se, kun meri jäätyi yhdessä yössä äkillisen pakkasen jälkeen ja pääsimme sileää jäätä pitkin luistelemaan Harmajalle, kun laivoja ei tullut. Merimies-Unionin puheenjohtaja Niilo Wälläri piti lähes joka talvi huolen siitä, että laivarailot jäätyivät umpeen ja pääsimme hiihtämään kauas ulkomerelle. Äitien varoituksia uhmaten railot ylitettiin hyppimällä jäälautalta toiselle.

Sodanjälkeiset pulavuodet aiheuttivat sen, ettei ruoka-asioissa voinut nirsoilla. Mutta joskus tuntuu, että monet ruoat olivat herkullisempia kuin nykyisin. Siassa oli 3-4 sentin silava. Omenat olivat maukkaita. Mehut ja hillot maistuivat marjoilta. Kaupasta sai aamuseitsemältä rapeakuorista lämmintä leipää. Maito maistui maidolle, sillä silloin kurri juotettiin vasikoille. Vieläkin on ikävä pula-ajan kananmunia, jollaisia sai vain maataloista. Suolaista kutunjuustoa ei saa enää mistään.

Kevytlevitteet ja ns. terveystuotteet olivat tuntemattomia. Ruoka tehtiin kotona alusta loppuun itse, sillä einekset ja muut puolivalmisteet olivat tuntemattomia.

Ruokapöydässä oli sorsaa, metsoa, teertä, pyytä, hirveä, peuraa ja kalaa. Salametsästys ja -kalastus korvasivat korttikauden niukkuutta. Kun isoisä kuoli, sain Kangasniemen vallesmannilta hänen haulikkonsa, joka oli takavarikossa, kun ukko ei kunnioittanut metsästysaikoja Savon korvessa. Sata vuotta vanha yksipiippuinen Husqvarna on siivouskomerossani vieläkin muistona pula-ajalta, mutta sen ansiosta meillä syötiin paljon herkullisemmin kuin nykyisenä einesaikana.

Melkein jokaisessa Helsingin korttelissa oli pikkuleipomo, josta sai tuoretta leipää, ja kalakauppa, josta sai tuoreita, lihavia silakoita. Mateen mäti oli lähes ilmaista.

Kun katselee markettien ankeita muovipussileipiä, onnettomia liha- ja kalatiskejä, tulee ikävä vanhoja huonoja aikoja. Pari päivää sitten valitin kaupassa, ettei hyllyssä ole pitkään aikaan ollut jauhoja joista voi leipoa joululimpun. Lupasivat hankkia, mutta tuskinpa keskusliike sitä ennen joulua toimittaa. Mutta eihän siellä ollut hiivaakaan.


AARNO LAITINEN