Taas outo uni

Taas kerran näin oudon unen. Tällä kertaa pakko laittaa suomenkieliselle puolelle, sillä se sisältää referenssejä, joita ei ulkomaalainen ymmärrä.

Jostain mielen syövereistä pukkasi lentomatkaa varmaan. Olimme vanhan suomalaisen kaveriporukan kanssa menossa lentokoneella jonnekkin. En muista mihin lento oli menossa. Mutta naamat oli vanhat tutut. Koko kone oli täytety juuri niillä idiooteilla, joiden kanssa tuli Helsingissä juotua Karhu poikineen.

Kone oli leveä, isot istuimet ja niitä oli toisella puolella neljä vierekkäin, toisella kolme. Penkit olivat samanlaiset kuluneet kangaspenkit, kuin Elokuva-arkiston. (Ellei niitä ole uusittu viime vuosien aikana.) Tosin ne olivat kuluneen viininpunaiset. Eri alueet oli eroteltu puuhelmiverhoin.

Istuimme jokaisella muovikassillinen Karhua mukana paikoillamme omalla alueella ja mölysimme. Lentoemo (saako tuota sanaa enää käyttää nykypäivänä, ettei joku radikaaliryhmä hermostu?) tarjoili kahvia ja meidän alueen läpi mennessään ei edes pysähtynyt, kun näki jokaisella olutpullon.

Sitten tuli kuulutus kun lentokapteeni laitteli koneita käyntiin. Iku Viitanenhan se siellä. Selosti TPS-Kärpät ottelun väliaikatuloksia siinä välissä kun kertoi mihin olimme menossa, mihin korkeuteen noustaan, mikä on sää, suunta ja nopeus... Hirveässä jurrissa. Pelotti. Sanoin eräälle kaverille, että nyt on joku pielessä, ja voisin ottaa seuraavan lennon. Naurahti. Muutkin yhtyivät siihen ja sanoivat, että istu nyt alas vaan. Rupesin hermostumaan, kun laidalta toiselle tämä Iku Viitanen koitti saada konetta kiitoradan päähän.

Nousin ylös ja sanoin, että kyllähän täältä pois pääsee. Muut sanoivat, että istu nyt tai muuten lennät ulos täältä. Sitähän halusin, mutta samassa lentoemo istutti minut penkkiin. Melko jykevällä otteella niinkin hento ihminen tarrasi olkapäästä.

Kone lähti eteenpäin edelleen horjuen ja vaappuen ja vauhtia ei tainnut olla riittävästi - ainakaan mielestäni. Kun eturengas nousi, niin heräsin.

Harmi.